tiistai 27. toukokuuta 2014

Kirja:Kelmejä ja kesäduunareita.
Kirjailia:markku pietikäinen



Bussi jarrutti voimakkaasti ja kääntyi ostoskeskuksen kohdalla oikealle. Lähikatu  oli kapea, ja siihen oli rakennettu töyssyt soujateiden kohdalle.
- Lauri, paina nyt sitä nappia! Pysäkki on varmasti seuraavan mutkan takana! Saara suhahti.

Kirja oli hyvä ja huonon välillä koska jännitystä ei ollut tarpeeksi

T kusti

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kirja-arvostelu

Kirjan nimi: Reetta ja linnan vangit
Kirjailija: Kirsti Ellilä

Kirjan alkua:

Reetta katseli ulos linja-auton ikkunasta. Oli heinäkuu ja näytti silti ihan syksyltä. Ikkunaan läiskähteli raskaita sadepisaroita, mutta Reettaa se ei harmittanut, sillä ihan pian hän tapaisi oikean sirkusprinsessan, Editin. Lauri ja Liina eivät olleet yhtä innostuneita sirkusprinsessoista.
-Olisin mielummin lähtenyt äidin ja isän mukaan Tallinaan, Lauri mumisi.
-Älä ole tyhmä, Liina sanoi. -Me vain olisimme vain pilanneet heidän hääyönsä. Hehän ovat menossa naimisiin, jos muistat!
-Mutta mummi sanoi, että tässä vaiheessa on turha enää mennä naimisiin kun vahinko on jo tapahtunut, vieläpä kolmesti, Lauri totesi.- Mummin nuoruudessa odotettiin kuulemma kärsivällisesti papin aamenta ennen kuin alettiin tehdä lapsia.
-Me kävimme keväällä kirkossa, siellä pappi sanoi aamen, mutta kukaan ei alkanut tehdä lapsia, Reetta huomautti.
Lauri ja Liina nauroivat sillä erityisellä tavalla, josta Reetta ei pitänyt. Kaksoset olivat häntä puolitoista vuotta vanhempia. Ensi syksynä he alottaisivat jo viidennellä luokalla, ja niinpä he luulivat tietävänsä kaikki asiat paremmin kuin Reetta, joka menisi vasta kolmannelle luokalle.


Arvostelu:
Kirja oli liian lapsellinen, ja kirjan juoni oli outo. Ehkä nuoremmille kirja voisi olla parempi. Itse en pitänyt tästä kirjasta juuri lainkaan

t.Aino


Kirja-arvostelu

Kirja: Kapteeni Kalsari ja hurjan Hierrenaisen hirmutuuli.
Kirjailia: Dav Pilkey
Päähenkilöt: Erno ja Huuko

Erno ja Huuko luovat sarjiksia, jotka kertovat Kapteeni Kalsari nimisestä supersankarista. Eräänä päivänä yksi heidän opettajista päättää jäädä eläkkeelle. Opettajan nimi on Helke, joka on ilkeä ja vihainen. Koko luokan pitää tehdä Helkelle kortti, mutta Erno ja Huuko tekevät Helkelle sarjiksen. Se kertoo siitä, kuinka Helkestä muuttuu Hierrenainen. Kun Helke saa sarjakuvan, hän laittaa pojat jälki-istuntoon ja laskee poikien todistuksen numerot. Pojat käyttävät heidän ostamaansa 3D-HYPNO- sormusta Helkeen, ja he hypnotisoivat hänet. Pian selviää, että sormus tekee päinvastoin mitä käsketään, ja Helkestä tulee ilkeä Hierrenainen, joka alkaa tuhota kaupunkia. Pojat pyytävät Kapteeni Kalsaria apuun. Aluksi Kapteeni Kalsarilla menee hyvin, mutta pian Hierrenainen suihkuttaa häneen tärkkiä, joka tekee Kapteeni Kalsarin kalsareista kovat, ja vie hänen supervoimat. Pojat yrittävät kertoa, että vaikka hän saisi päälleen suihketärkkiä, hänen voimansa eivät katoa. Kapteeni Kalsari ei kuitenkaa usko sitä, Joten pojat piirtävät hänelle sarjakuvan. Kapteeni lukee sarjakuvan, ja lausuu sanat jotka sarjakuvassa käskeään ja hänellä on taas voimat. Pian Kapteeni Kalsari saa Hierrenaisen kiinni, ja pojat hypnotisoivat hänet takaisin Helkeksi, mutta kiltimmäksi.

Kirja oli hauska ja kivaa luettavaa. Liik-kuva-kuva kohdista lisää plussia. Kirjassa oli myös jonkin verran sarjakuvia, joka teki kirjasta mielenkiintoiseman. Kirjassa oli paljo tapahtumia. Kannattaa lukea!



Liisa

Kirja-Arvostelu

Kirjan nimi : Roolipeliä
Kirjailija : Katariina Romppainen
Päähenkilö. Venla

Kirjan takakansi:Venla on suorapuheinen poikatyttö, joka uskaltaa sanoa ääneen asioita, joista muut vaikenevat.Kaikkien mieleen tämä ei ole, kuten eivät ole Venlan vaatteet tai jalkapallotaidotkaan.


Kirjan alku:Korkeaan kivirakennukseen oli katoksen kautta liitetty punatiilinen matalampi siipi.Venla ajoi pyörällä tyhjän pihan poikki katoksen eteen. Rinnassa väpätti, vatsanpohjaa kouraisi.


Kirjan loppu:Venla kääriytyi peittoihin onnellisena. elämä kaupungissa ei ollut sittenkään hassumpaa. Eikä ainakaan yksinäistä. Hänellä oli yksi ystävä, Elviira, sekä monta kivaa kaveria. Pilvi, Jutta ja Titta ja ehkä vähän myös Tuukka. Ja kaikki näytelmäkerholaiset. Enemmän kuin Lapissa.


Suosittelen kirjaa jalkapallohenkisille ja hyvin ajatteleville.













Santeri

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kirja-arvostelu

Kirjan nimi: Allien tyttösaannöt 2 kunigattaria ja kiusanhenkiä
Kirjailia: Meg Cabot


Kirjan tyttösääntöjä:

• Pue päälle jotain kivaa kun menet ihka ensimmäistä kertaa uuteen kouluun, että muut pitävät sinusta.
• Ei siinä ole mikäänvikana, jos äiti ja isä saattavat sinut ensimmäisenä päivänä kouluun.
• Kun aikuinen - ja varsinkin opettaja - pyytää tekemään jotakin, on hirveän epäkohteliast olla tottelematta.
• Aikuisille ei saa valehdella, paitsi jos heilke tulee siitä hyvä mieli.
• Jos pallo ei ole hallussa, pallo ei ole hallussa, vaikka kuinka teskentelisi niin.
• Älä koskaan syö mitään, mikä on joskus uinut meressä.
• Kissoille on ihan sama, minkä värinen panta niillä on.

Kirjan takakansi:

Allie Finkle on menossa uuten kouluun. Ensimmäisenä päivänä pitäisi tehdä hyvä vaikutus, mutta Allien alku menee pipariksi. Miksi ihmeessä hän laittoi päälle farkut että hameen?! Uutena tyttönä uudella luokalla ei ole muutenkaan helppoa, kun yksi koulukavereista ottaa Allien silmätikukseen. Auttavatko Allien omat säännöt hänet pulasta? Onneksi Allie ei ole yksin, vaan uudet parhaat ystävät pyytävät hänet mukaan kuningatarleikkiin, johon kaikki eivät pääsekkään.

Kirja oli ihan sujuva ja hyvä ja säännöt olivat hauskoja.

T: Nea

perjantai 23. toukokuuta 2014

Voittoratsukko

Kirjailia: Merja Jalo
Kirjan nimi: Voittoratsukko

Päähenkilöitä: Emma ja Henna.
Sivuhenkilöitä: Hennan vanhemmat ja Emman isä ja isoveli.

Kirjan takaa:
Vuorentaan kartanon isäntä muokkaa Emma-tyttärestään poikansa kaltaista huippuratsastajaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei Emmasta ole edes oikeaoppiseksi hevostytöksi. Henna Rantasen isä on velkaantunut korviaan myöten. Kun hän joutuu luovuttamaanHennan arabiratsun kuukaudeksi Vuorentaan kartanon haltuun, Emma saa uuden tilaisuuden ansaita ankaran isänsä kunnioitus. Epäluuloinen Henna päättää jäädä kartanon tallitytöksi. Mutta vasta kun hän malttaa hellittää ohjaksista auttaakseen Emmaa voittamaan tulevat kiitolaukkakisat, alkaa ihmeitä tapahtua.

Kirja oli minusta todella hyvä. Suosittelen sitä erityisesti heppahulluille, jotka rakastavat jännitys kirjoja.

Kirjan alku:
Auringon lämmittämältä kalliontasanteelta näki parhaiten laitumelle. Henna Rantanen tiesi sen kiivetessään tutulle paikalle katsomaan arabihevosten liikehdintää. Siellä ne olivat kaikki. Kafran, Fadarath ja Daifa.

Kirjan loppu:
Isä toipuisi sydänkohtauksesta. Tulisi uusi kesä, uudet varsat. He selviäisivät hevos kasvattajina.
- Olemme taas kaikki täällä, Henna nauroi iloisesti. Daifa kohotti päänsä ja hirnahti. Se oli asiasta samaa mieltä.

Elsa

torstai 22. toukokuuta 2014

Kirja arvostelu


Kirjan nimi: Etsivä kerho Hurrikaani ja tähtikolmion vartijat

Kirjailija: Jari Mäkipää

Päähenkilöt: Jesse, Jenni, Matias ja Karoliina

Kirjassa lapset ratkovat tähtikolmion arvoitusta. Lapset ihmettelevät kun rehtori ei tule kouluun ja he alkavat miettiä minne rehtori on kadonnut. He päättävät käydä katsomassa rehtorin taloa oisiko hän siellä, lapset löytävät talolta tietoa rehtorin nuoruuden kavereista ja avaimen jossa on kuva tähtikolmiosta, he miettivät mihin se voisi kuulua. Lapset menevät kysymään tietoa rehtorin ystävistä, heidän vaimoilta. Sieltä he kuulevat että avaimia on neljä ja ne kuuluvat salaiseen oveen. Lapset lähtevät etsimään salaista ovea. He keksivär suunnitelman jossa ne saisivat rehtori pukinparran ja Rebekka Glowin jäämään kiini varastamisesta. Niinhän siinä kävi että varkaat joutuivat vankilaan.'

Mielestäni kirja oli hyvä kannattaa lukea

T.Miska

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kirja-arvostelu

Kirjan nimi: Numero 7, Mika Niemi.
Kirjailia: Mitri Pakkanen.
Sivuja: 151

Kirja-alkaa: Saunan ikkunasta näkyy kolme juhannuskokkoa. Yksi on vastapäisen saaren kalliorannalla, kaksi muuta kauempana mantereella. Oranssit liekit nostattavat tyynessä iltayössä kolme savupatsasta kohti vaaleaa taivasta. Lähimmän kokon ympärillä on kymmeniä ihmisiä. Sieltä kuuluu vaimeaa musiikkia.
 Heitän lisää vettä kiukaalle. Käyn makaamaan selälleni lauteelle. Imelän kuuma vesihöyry laskeutuu kasvoilleni, vatsalleni, jaloilleni... Pidätän hengitystäni, kunnes pistävin löyly on poissa.
 Nostan jalkani kattoon. Katson oikean polveni leikkausarpia. Ne eivät ole muuttuneet vielä vaaleiksi ja huomaamattomiksi, vaikka leikkauksesta on aikaa jo yli vuosi. 

Jännitän reisiäni. Ne ovat selvästi kasvaneet viime kesästä, mutta niinhän on tarkoituskin. Heinäkuussa on lähtö Italiaan ammattilaiseksi, ja voimaa olisi saatava edelleen lisää. Päästän reiteni rennoksi, ja jännitän uudelleen. Päästän rennoksi, jännitän... Hiki valuu noroina jalkoja pitkin nivusiin. Puristan varpaitani tiukasti polttavaa kattoa vasten. Nautin saunan kuumuudesta, hikoilusta, ulkomaailman kaukaisuudesta.

Kirja oli mielesäni kiinnostava, jännittävä ja hyvää luettavaa.
Suosittelen kirjaa henkilöille ketkä pitävät jalkapallosta
 T:saska j

Pätkämäen toivot amatsonien armoilla

Tekijä: Tuula Kallioniemi
Kuvittaja: Jussi Kaakinen

Kuvaus: Totti, Tiitus ja Kuvernööri-vuohi lähtevät Robinson Crusoen hengessä kokeilemaan, kuinka rahkeet kestävät leiriolosuhteissa Pätkäjärven saaressa. Soturetki lähisaarille saa kuitenkin nolon lopun.
Kun kaverukset saapuvat monen kommelluksen jälkeen teltalleen nälästä riutuen, heitä odottaa yllätys. Kylmälaukku ja vuohi ovat teillä tietymättömillä, ja teltan ovessa komeilee iso valkoinen lappu: "Jos vuohenne on teille kallis, seuratkaa ohjeita."

Hyvä kirja jossa on hyvä juoni.

Roope

maanantai 19. toukokuuta 2014

kirjan nimi: Riskiraja
Kirjailija: Ilkka Remes
kirjan juoni:
14-vuotias Aaro Korpi turvautuu pikavippiyhtiöön ja saa peräänsä virolaiset perintämiehet. Matka Tallinnaan syvenee painajaiseksi, kun Aarolle alkaa valjeta mitä Venäjältä salakuljetetaan – Aaron itsensä avustuksella… Yhä kireämmäksi pingottuvan tilanteen seurauksena hän joutuu valitsemaan puolensa Mossadin murharyhmän ja Teheranin erikoisagentin välillä.
Panoksena on maailmanpalo, ja sytytin on Aarolla.

T. olli

Kirjan nimi : Kapteeni Kalsari ja sähköräkäjätkän iso paha taistelu
2. osa : Roimien roboräkien kosto
Kirjailija : Dav Pilkey
Sivuja : 175 (osa hauskoja vitsejä)
Kirja alkoi : Kapteeni Kalsari ja Melvin Selinen vaihtavat osia ; Melvin sai supervoimat ja Kapteeni Kalsari sai Melvinin älykkyyden. Sitten Melvin ei pysäyttänyt robottiräkiä, vaan esitteli supervoimiaan.
Kirja päättyy : Kapteeni Kalsari sai supervoimat takaisin aikakoneen avulla.

Arvostelu : 4/5 hyvä kirja ja hauskoja vitsejä myös :)

   t : Santtu

torstai 15. toukokuuta 2014

Reuhurinne 2

3 Reuhurinne-kirjaa yksissä kansissa!
Kirjailija: Tuula Kallioniemi
Sivuja: 300
Päähenkilöt: Kaikki Reuhurinteen koulun oppilaat
Tapahtumapaikka: Reuhurinne ja sen ympäristö
Kirja sisälsi sarjan kirjat: Mörköjä ja sankareita, Tähtiä ja tumpeloita ja Velmuja ja vintiöitä


Reuhurinteen koulussa arkisimmistakin pikku asioista saattaa paisua uskomaton soppa. Ei ihme, sillä samaan luokkaan mahtuvat kaikki koulun oppilaat ekaluokkalaisista kuudesluokkalaisiin. Jokainen päivä on seikkailu myös opettaja Aapeli Käelle, joka yrittää parhaansa mukaan paimentaa katrastaan opintiellä.


Kaikissa kirjoissa oli todella hauskoja tapahtumia ja kommelluksia! Suosittelen lukemaan kirjan, jos pidät huumorista! Kirja oli hauska ja hyvä, tykkäsin!


T. Arttu

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pukki Laivalla 7.5.2014 Ari-Matti

Kirjoittaja: Tuomas Kyrö
Kuvittaja: Antti Kyrö
Sivuja:118
Päähenkilö: Pukki
Paikka: Laiva M/S Prinssinakki
Juoni:
 Kun Pukki pääsee laivalle Petteri on kadonnut ja hän rupeaa heti etsimään sitä poroa laivalta. Pian Petteriä etsiessään Pukki löytää naapurin Manu Kössilän, joka on tullut laivalle isomummunsa Helmi Kössilän kanssa. Pian huomataan, että Helmikin on kateissa. He etsivät laivalta Helmiä ja Petteriä. He hoksaavat,että Helmi ja Petteri ovat sukeltaneet Potanikin hylylle meren pohjaan. Kun he tulevat hylylle, Manu lähtee etsimään heitä hylyn sisältä. Hän löytää vain kaksi tyhjää sukelluspukua ja hajuvesipullossa olevan viestin. Pian Helmi ja Petteri löytyvät ja paljastuu, että koko juttu oli järjestetty vain pukin laihtumiseksi.




Pätkä kirjasta:

6. Luku   Jossa sarvien jatkeena on väärä pää
Juoksimme laivapoliisi Sepon perässä kaksi kerrosta alaspäin elikkä Seppo juoksi. Minä himputin hitaammin.
Korjaajatonttu Irvini seisoi leveä hymy kasvoillaan pallomeren edessä. Toden totta, keltaisten, sinisten, vihreiden ja punaisten pallojen seasta pilkistivät sarvet!
- Petteri on varmasti vain halunnut mennä rauhoittumaan pallomereen, minä mietin ääneen. Kylpylässäkin Petteri etsii  kylmimmän mahdollisen altaan ja kun kävimme Suur-Suurkaupungissa katsomassa nähtävyyksiä, Petterin mielestä kiinnostavinta oli eräs vanha vaahterapuu pienen torin laidalla.
- Petteri ei ole varsinaisesti ryhmämatkailija, sanoi toimittajatonttu Pamela.
- Nouskaa pallomerestä kädet ylhäällä, käski laivapoliisi Seppo.
- Tarkoitat sorkat, toimittajatonttu korjasi.
- Laivan järjestyssäännöissä todetaan seuraavaa, Seppo jatkoi.
- Pallomeri on omistettu ujoille sukeltajille ja kiilaaville vintiöille. Älkööt sinne menkö porot, alligaattorit tahi merilohet. Kyllästyin laivapoliisi Sepon kiristelyyn, koska olin pelkästään iloinen Petterin löytymisestä. Vapautin jännityksen löntystelemällä elikkä säntäämällä pallomereen. Ponnistin niinkuin vain neljäsataakiloinen ukko hyppää. Kepeällä mielellä on kepeä ponnistaa, hapuhaa! Enpäs ollutkaan kadottanut poroa! Pääsisimmepäs ajoissa seisovaan pöytään! Mätkähdin mereen kuin valas. Kaikki pallot lensivät altaan reunojen yli. Yksi meni minun suuhuni ja nyt näin myös sarvipään, joka paljastui pallojen alta.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Kirjan nimi: Allien tyttösäännöt muuttopäivä
Kirjailia: Meg Cabot
Päähenkilö: Allie


9-vuotias Allie pitää säännöistä. Niiden avulla elämä pysyy järjestyksessä. Kunnes Allie saa kuulla, että isä ja äiti ovat ostaneet perhelleen uuden kodin. Allie ei todellakaan aio jättää kavereitaan eikä kouluaan ja muuttaa paikkaan, jossa on narisevia lattialautoja ja hämähäkinseittejä. Sitä paitsi hän on varma, että talonrötiskön ullakolla piileskii pelottava zomikäsi...

Itse pidin kirjasta paljon. Siinä oli naurattavia että jänniä kohtia! :)

Emilia
Kirjan nimi: Rosan elämää Autiosaaren pojat
Kirjailija: Måns Gahrton - Johan Unenge
Päähenkilöt: Rosa, Pamela ja Ville.
Kirja alkaa: Kävin pohjalla, olin niin onneton
                        Toiset tilaisuuden sai, minä olin ponneton
                        Mut enää tämä tyttö ei itseään tuhlaa
                        Aion taistella kunnes elämä on juhlaa
                        Ja sinua, Robby, en enää voi sietää
                        Olet surkea raukka, se sun on hyvä tietää!
Minulla on vikaa päässä. Minulle pitäisi asentaa uudet aivot. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta kirjoitan niin että kynä savuaa, ja vasta luettuani kirjoittamani tajuan, mitä olen tehnyt. Olen kirjoittanut hiphoppia.
Minä vihaan hiphoppia. Hiphop merkitsee Robbya. Robby puolestaan merkitsee petturia.
Kirjoitin hänelle hiphoptekstejä, ja hänen mielestään ne olivat hyviä. Hänen mielestään minä olin hyvä. Niin hän sanoi.
Me kaksi olimme muuta maailmaa vastaan. Hän oli ensimmäinen poikakaverini. Mutta hän olikin petturi ja ääliö ja surkea pikku raukka. Myös minä olin typerys kun uskoin häntä.
Robby saa riittää! Hiphop saa riittää! En silti mahda mitään sille, että kun rupean kirjoittamaan itseni vapaaksi hänestä, tuloksena on hiphoppia.
Otan esiin kitarani ja näppäilen muutaman soinnun. Ja sitten päästän suustani mölinää. Punkrockia.
Sivuja: 128
Katkelma kirjasta: - Rosa, yhtäkkiä sinusta on tullut yksi salaperäisimmistä artisteistamme. Lehdissä ei koskaan kirjoiteta yksityiselämästäsi...
- Ehkäpä siitä ei ole mitään kirjoittamista.
- Sinä et myöskään enää anna juuri lainkaan haastatteluja etkä suostu kuvattavaksi.
- Niin.
- Mitä on tapahtunut, Rosa? Miksi sinä piileskelet tällä tavalla?
- Jos minä en olisi niin salaperäinen, ehkä kertoisin sen.
Yhtäkkiä minusta tuntuu siltä, että sydän pysähtyy. Aurinko paistaa, linnut jatkavat viserrystään, mutta ihan kuin joku olisi sammuttanut auringon ja tappanut kaikki äänet. Ei epäilystäkään siitä, kuka tuolla kävelee minua vastaan. Se on hän! Ei onnistu! Minä en halua! Viekää minut pois! En aio jutella hänen kanssaan!
- Tule, kuiskaan. - Äkkiä!
Tartun Pamelaa kädestä ja kiskaisen hänet syrjään, suoraan ruohikolle. Me olemme Tantolundenin puistossa, siellä on paljon ihmisiä kävelemässä, lenkkeilemässä tai ulkoiluttamassa koiriaan. Ja sitten siellä on Robby, keskellä polkua, kuulokkeet korvilla. Luultavasti hän kuuntelee jotakin huonoa hiphopkappaletta, ja se on vain hyvä, sillä jos hän ei olisi niin keskittynyt siihen, hän olisi jo huomannut minut.
Kirja loppuu: Kun Rosa ja Anton tapaavat samassa laivassa lukemassa kumpikin samaa kirjaa.
Arvostelu: Kirja oli mielestäni ihan hyvä. Suosittelen mieluiten tyttöjen lukemaan tämän kirjasarjan kirjoja, tämä ei ole tarkoitettu pojille!!! :D


T: Rosaliina
                       

lauantai 3. toukokuuta 2014

Kirja-arvostelu

FC Tytsyt
Kirjan nimi: FC Tytsyt
Kirjailija: Anneli Kanto

Henkilöt:
Oona- tummahiuksinen, jolla on vaaleita raitoja, kiinalainen ja vinot silmät, harrastaa jalkapalloa.
Henna- Oonan paras kaveri, vaaleahiuksinen, asuu nuorisokodissa, koska hänen äidillä ja isällä on ongelmia viinan kanssa, harrastaa jalkapalloa.
Anssi- Oonan isoveli, käy ammattikoulua ja kerää rahaa enduromopoon, raivostuttava Oonan mielestä, kun Anssi on vihainen hän kuuntelee heavymetallilevya ja kun iloinen niin humppaa.
Viivi- Anssin tyttöystävä, joka on hirveä vaatefriikki.

Kirja alkaa: Äiti kulkee huoneesta toiseen sylissään meidän, uusi pikimusta pikkukissa Tinke-Rihanna eli Timo-Orvokki. Tinke on ollut meillä vasta niin vähän aikaa, että se on saanut koti-ikäväkohtauksen ja miukuu säälittävällä äänellä. Äiti hyssyttää Tinke-Rihannaa ja laulaa loilottaa kissalle tuutulaulua. Ei ihme, että kissa moukuu kauhuissaan. Äidin kalevalainen muinaislaulu menee näin:
 Aa tuuti kissaa
mikäs se kissaa vaivaa
onkos se kissa säikähtännä
illalla saunatiellä
- Äiti, se ei rimmaa yhtään, huudan. 
-Ajattelin jos kissalle kelpaisi ilman täysriimiä, äiti vastaa.
Meidän vanha koira Hippu kävelee äidin perässä ja tuijottaa huolestuneenä välillä äitiä, välillä Tinkeä. Se ei ymmärrä, mikä kissaa ja äitiä vaivaa.
-MOUUU! huutaa Tinke.
Minä keksin paljon paremmat riimit: 
Aa tuuti kissaa
älä meidän äiti dissaa
pistä kiltisti silmät kiinni
älä makosia unia missaa.
Ei auta. Tinke avaa pienen punaisen kitansa ammolleen: 
-MOUUU!

Takakannesta:
Oona ja Henna eivät voi unohtaa jalkapalloharrastustaan, vaikka Tulikärpäset-joukkue onkin historiaa. He saavat vihiä perusteilla olevasta uudesta tyttöjoukkueesta ja menevät ensimmäisiin harkkoihin. Joukkuen on kieltämättä tasoltaan surkea, mutta toisaalta pelaaminen porukassa on mukavaa ja valmentajat innostuneita. Pystyisikö FC Tytsyt kehittymään huippujoukkueeksi? Kotioloissa Oonaa koetellaan, kun äiti bongaa netistä vähintääkin mielenkiintoisen miesystävän.

Katkelma kirjasta:
 Futisharkat peruttiin, kun satoi niin kamalasti. Lähetin Hennalle tekstarin:
-Tuukko meille ku harkat peruttii?

Henna vastasi:
-En voi ku oon sopinu et meen hampparille.

Arvasin kyllä, mutta kysyin silti:
Kenen kaa?

Henna vastasi:
 Yhen vaa

Siis Henna oli taas menossa poikakaverinsa kanssa. Mutta se teki pahan virheen. 
se kertoi, että se oli menossa hampurilaiselle. Päätin mennä vakoilemaan niitä. Halusin lopultakin nähdä kuka se Hennan salainen poikaystävä oli.Kaupungissa on monta hampparipaikkaa, mutta täällä meillä päin oli vain yksi. Olin ovela. Katsoin kellosta aikaa, milloin Henna ehkä olisi siellä. Otin polkupyörän ja poljin marketin heseen, vaikka satoi kauheasti. Tukka kastui kokonaan ja vettä valui kauluksen alta selkään. Ajattelin, että olen muka itsekin tulossa pehmikselle, jos Henna kysyy jotain. Mutta kun astuin sisälle, unohdin kaiken, mitä olin suunnitellut. 
HENNA ISTUI EETUN KANSSA PÖYDÄSSÄ, ja niillä oli yhteiset ranskalaiset. Meinasin pyörtyä tai saada sähköshokin tai halvaantua. Ihan kuin Terminaattori tai robotti käveli konemaisesti niiden pöydän luokse. Eetulta putosi ranskalainen näpeistä ja se tuijotti minua. Se ei sanonut yhtään mitään. Mutta Henna sanoi ihan iloisesti:
-Moi Oona! Istu vaan siihen meidän kanssa! 
En istunut vaan sanoin:
 -Tulit sitten hampparille MUN POIKAYSTÄVÄN kanssa.

Kirja loppuu: Oona kirjoittaa Petrukselle piiiitkän mailin Eetusta. SIllä hänen olonsa helpottuu. Myös ihme tapahtuu, FC Tytsyt voittaa JPK:n!!! Äiti, sanoo että romanssi Teppo Lehmuston kanssa on ohi, koska hänestä Teppo otti todesta kaikki urheilun. Söi vain ravintojauhoja. Henna ja Oona eivät puhuneet Eetulle. 


Arvostelu: Ihan kiva. Kannattaa kuitenki aloittaa lukeminen kirjoista Tulikärpäset ja Kasi kentälle!, koska ne ovat ensimmäisiä tämän kirjasarjan kirjoja. 
Sivuja:172

t.Iida