Kirja-arvostelu

 Kirjan nimi: Austraasian viimeiset lapset
Kirjailija: Tomi Kontio
Sivumäärä: 363
Päähenkilöt: Tomi, Timo, Laura, Nestori, Mortti, Saska, isä ja äiti.
Tapahtumapaikka: Austraasia

Kirja alkaa: Ja äkiä huomasin lentäväni sinisellä taivaalla, auringon välkehtiessä siipisulissani. Huostola oli kadonnut ja allani levittäytyi henkeäsalpaavan kaunis laakso, kumpuileva maisema, johon jokien vallattomat viivat piirsivät kimaltevia reittejä. Näin vihreän eri sävyjen nojautuvan toisiaan vasten ja valoaaltojen pyyhkivän rinteitä pehmeillä käsillään. Ja kun katsoin sivulleni, näin veljeni ja näin Lauran, ystävistäni parhaan. Ja hekin lensivät, niin kuin minä. Enkä ajatellut miten se oli mahdollista, annoin vain siipieni kuljettaa minua, ilmavirtojen viedä. Minä näin heidät ensimmäisenä. Kolme pistettä, kolme mustaa pistettä. Siristin silmiäni. Pisteet lähestyivät. Sitten Timo tunnisti heidät, ja kohta myös minä: isä ja äiti ja Marjo! He olivat tulleet lentäen meitä vastaan. Elämässäni on ollut paljon ilon hetkiä, mutta mikään niistä ei ole ollut jälleennäkemisen hetki. Siksi minä en osaa kuvata sitä riemua ja onnea ja helpotusta, mitä tunsin, kun olimme niin lähellä vanhempiamme, että erotimme heidän kasvonsa ja kuulimme heidän äänensä.

Juoni: Kaksospojat Timo ja Tomi tovereineen ovat päässeet pakoon Huostolasta nujerrettuaan sen johtajan Raakel Vastapöksyn. He tutustuvat maailmaan, joka on varinainen onnela; värikäs, rauhallinen ja valoisa. Pian he huomaavat, että uudessa maailmassa on jotain outoa: kenelläkään ei ole varjoa. Vähitellen he oivaltavat, että varjojen myötä ihmisiltä katoaa myös muuta, jotakin suunnattoman tärkeää. Varjot on siis saatava takaisin. Onko Otso Kokko(Tomin ja Timon isä) ollut ensimmäinen joka on löytänyt Austraasian? Mitä seikkailussa oikein käy?

Pätkä kirjasta: "Heräsin outoon ääntelyyn, joka kuului ympäriltäni. Olin puristuksissa. Käteni ja jalkani olivat puuduksissa. Sormenpäitäni kihelmöi. Olimme kaikki nukahtaneet ja kaatuneet yhdeksi läjäksi luolan lattialle. Lähtikö ääni ystävistäni? Kuuntelin. Kohottauduin istumaan. Voimattomat käteni eivät kantaneet kunnolla. Pimeys alkoi hellittää. Luolan suulta lankesi hämärää valoa sisälle. Muut nukkuivat. Ääni ei lähtenyt heistä. Se tuli jostain ympäriltämme. Sydämeni alkoi hakata.
-Urha, urha, urha... ääni kaikui luolassa.
Nielaisin. Kaksikasvoiset olennot olivat puhuneet urhasta. Herätin muut
- Kuunnelkaa, sanoin ravistellessani ystäviäni.
Kaikki ponkaisivat pystyyn.
-Urha, urha, urha...
-Urha, Nestori huudahti.  -Irmot puhuivat urhista. Ottakaa aseet äkkiä esiin.
Vedin miekan selästäni. Näytti siltä kuin sen terä olisi hohtanut valoa. Muut kaivoivat Kjepnejkonm-Mnokjenpejkiltä saamansa aseet ja poistivat niistä varmistimet. Luola oli hämärä, mutta erotin kimalluksen sen seinissä.

Kirja loppuu: Tunsin nenässäni tunkkaisen tuoksun, lattialautojen alla rapisivat hyönteiset.
-Missä Isadora on? Laura kysyi.
-En tiedä, vastasin.
Katsoin taakseni. Selkämme takana loimotti kynttilä. Laura painoi päänsä olalleni. Katsoimme seinää edessämme. Näimme kaksi käden varjoa. Ne lähestyivät toisiaan. Ja yhtyivät yhdeksi.

Arvostelu: Kirja oli jännittävä. Kirjassa ei ollut kuvia, joten pystyi itse kuvitella maisemat. Huono puoli kirjassa oli se, että kirja oli liian sekava. Itse en tykännyt tästä kirjasta. Jännityskohtia kirjassa oli pari. Olennot ja ihmiset oli kuvattu hyvin.



T. Iida

Kirja-arvostelu

Kirja:Keväällä isä sai siivet
Kirjailia: Tomi Kontio

Kirja oli minusta hieman tylsä. Vain muutamissa kohdissa siinä oli jotain hauskaa tai jännää.. Ainakaan minä en pitänyt siitä paljoakaan.

Lukija:Elsa