torstai 15. maaliskuuta 2018

Kirja: Harri ja dinot Rosvon jäljillä Kirjoittaja: Ian Whybrow Päähenkilö(t): Harri on pieni/nuori poika, joka on omasta mielestään vanha poika. Harrilla on oranssit hiukset ja hänellä on nappi silmät. Juoni: Harri on jo iso koululainen, joka ei enää leiki dinoilla. Aamunavauksessa eskarinope on kuitenkin muistellut Harrin aiempia seikkailuja dinojen kanssa, mistä koulun "poikajenggi" saavat aiheen kiusata Harria. Vaikka Harri väittää, ettei hän enää välitä dinoista, hän ei anna vanhojen ystävien kiusata, vaan pelastaa dinon poikien kynsistä ja saa siten "poikajengin" vihat niskoilleen, mutta tämän dinon apu on vielä tarpeen tulevaisuudessa. Kun vielä naapuri Kaurasen setä joutuu rosvojen uhriksi, alkavat ainekset seikkailuun olla kasassa. Ystäviensä Sallin, Jaken ja Sirin kanssa Harri muodostaa neuvokkaan Tammitiimin, mutta myös dinojen on toisinaan tarpeen. Arvostelu: Kirja oli aika tylsähtävä, mutta silti oli mukava lukea. Juonni oli oikein mukaansa vievä ja kirjan arvosanaksi antaisin 8 1/2