tiistai 21. toukokuuta 2019

kirja arvostelu

Kirjoittaja: Merja Jalo Kirjan nimi: Rohkeuskoe Kirjan juoni lyhyesti: Kirja alkoi ratsastustunnista. Oli todella kuuma päivä. Talli oli uudistettu. Ja sinne oli hankittu uusia kirjoja ja lehtiä. Pojat ja tytöt olivat lukemassa uusia hevoslehtiä kun eräs näki jutun vuoresta nimeltä Mustavuori. Mustavuorella suoritetaan rohkeuskoe joka piti suorittaa jos sinne meni. Pojat innostuivat heti ja halusivat lähteä valloittamaan Mustaavuorta. Heti seuraavana päivänä pojat lähtivät matkaan. Tytöt olivat epävarmoja joten he lähtivät melkein heti perään. Pojat ratsastivat noin 3h kun alkoi jo väsyttää. Pojat alkoivat pystyttämään telttaa ja sitoivat hevoset kiinni puihin. Tytöt pystytti teltan lähelle poikien telttaa ja alkoivat nukkua. Aamulla pojat olivat jo ratsastamassa Mustaavuorta kohti. Pojat olivat ratsastaneet taas 3h ja saapuivat laavulle. He etsivät ruokapussia jonka he ottivat mukaan. Mutta ruokapussi oli tippunut matkalle. Poika joka oli tiputtanut ruokapussin lähti etsimään sitä. Kun pojan lähdöstä oli kulunut aikaa, yksi kavereista lähti etsimään häntä. Poika tuli laavulle takaisin mutta yksin yksi pojista oli viiltänyt puukolla vahingossa sormen auki ja toisella sattui mahaan ja kolmannella oli jalka todella kipeä. Pojat lähtivät ratsastamaan kotia kohti kun tajusivat että tästä ei tulisi mitään. Matkalla he törmäsivät tyttöihin ja pyysivät niiltä apua. Eräs tyttö kuuli että poika oli kadonnut metsään ja lähti etsimään sitä. Tyttö oli ylittämässä pitkää rotkoa päästeensä havumetsään tarkistamaan onko poika siellä. Tyttö etsi häntä metsästä mutta häntä ei löytynyt. Tyttöjen leiriin tuli soitto ja siinä sanottiin että poika oli kävellyt kotiin. Eräs poika meni etsimään Tyttöä että hän voisi kertoa ettei tarvitse enää etsiä ja päästään kotiin. Kun tyttö oli metsässä syttyi metsä palo poika etsi tyttöä metsästä. ei mennyt kauaa kun poika löysi tytön kiven vierestä huonokuntoisena. Poika otti tytön hevosen selkään ja lähti kiitolaukalla leiriä päin. Rotkolla hevonen ei saanut ponnistettua ja poika ja tyttö tippuivat rotkoon. Molemmat olivat hengissä ja he kuulivat pelastushelikopterin äänen heidän yllään. Poika näki hevosen rotkon yläpuolella ja ja lähti juoksemaan hevosta kohti. Hevonen oli loukaantunut pahasti. Se vietiin eläinsairaalaan ja hänet hoidettiin ja kaikki pelastui lopulta. Pidin kirjasta koska se oli jännittävä. Aino K

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti