tiistai 21. toukokuuta 2019

kirja-arvostelu

Kirjan nimi: Jesse löytökoira Kirjan kirjoittajat: Merja ja Marvi Jalo Päähenkilöt: Jenna, Hannele ja Jesse Hannele ulkoiluttaa Cici-koiraa. Jenna ja Hannele lähtevät etsimään hyvää ulkoilutus paikkaa Katariinanlaaksosta. Vähän aikaa etsittyään he kuulevat koiran uikutusta. He lähtevät katsomaan missä uikuttava koira on. Se oli järvessä eikä meinnnut saada enää happea. Jenna hyppäsi veteen pelastaaan koiraa. Jenna huusi, että koira on sidottu kiveen ja kivi oli heitetty pohjaan. Jenna ei saanut solmua auki, joten hän käski Hannelea tuomaan jotain terävää. Hannele löysi puukon ja Jenna pyysi häntä tulemaan ja he saivat yhdessä Jessen nostettua pois. He kuivasivat Jessen ja veivät sen Jennan luokse. Jenna aneli äidiltään, että saisi jättää Jessen omakseen. Mutta Äiti sanoi, että ei. Äiti soitti eläinhoitolaan ja he sopivat, että Jenna vie Jessen sinne. Jenna ei saanut käydä katsomassa Jesseä. Yhtenä iltana he lähtivät Hannelen kanssa katsomaan Jesseä. He auttoivat Jessen pois ja päästivät sen vapaaksi. Kun Jenna ja Hannele kävivät eläinhoitolassa niin sieltä sanottiin, että Jesse on karannut joten se lopeteaan. Ja, että Jesse on muutenkin ollut väkivaltainen, joten ei kukaan perhe ei halua sitä. Jenna ja Hannele aikovat pelastaa Jessen. Selviääkö Jesse vai ei? Saat sen selville lukemalla kirjan. Kirja oli hyvä, mutta kannattaa aloittaa kirjasarjat ensimmäisestä kirjasta! Lotta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti